Makramee avaimenperä
#v15879
Puno avaimenperä makrameetekniikalla. Käytä punomiseen haluamasi väristä 2 mm paksuista puuvillalankaa.
Näin sen teet Lataa vaiheittaiset ohjeemme

1 Leikkaa puuvillalangasta 4 x 140 cm kokoisia paloja. Käännä kaksinkerroin ja työnne silmukka avainrenkaan läpi edestä päin kuvan mukaisesti. Työnna langan päät silmukan läpi ja vedä. Toista tämä kaikilla neljällä puuvillalangan palalla.

2 Puno solmut (koostuu kahdesta solmusta eli kahdesta lenkistä) keskelle ja ulos ja puno vuorotellen vasemmalta ja oikealta. Solmut on punottu vastakkain. Puno lenkki vasemmanpuoleisiin lankoihin kuvan mukaisesti.

8 Järjestä langat (4 kummallekin puolelle). Puno vielä kerran ulommaiset langat vasemmalta seuraavien kolmen langan ympärille, kohti keskustaa.

11 Viimeistele punos asettamalla oikean puoleinen lanka kohti keskustaa. Puno kuten aikaisemmin, mutta nyt vähitellen kohti keskustaa. Puno ensin yhden langan ympäri, sen jälkeen kahden langan (kuvan mukaisesti) ja lopulta puno kolmen langan ympäri niin, että kaikki neljä lankaa päätyvät keskelle. Toista sama vasemalle puolelle.