Kimaltava tähti
#v14216
Tähti on tehty mustista, kimaltavista Paris- sarjan paperisuikaleista.
Näin sen teet Lataa vaiheittaiset ohjeemme

1. Taita kaksi 2.5cm levyistä suikaletta kaksinkerroin ja leikkaa. Käytä neljästä paperisuikaleesta ainoastaan kolmea.

2. Taita kaikki kolme suikaletta kaksinkerroin ja leikkaa päät vinoiksi. Laita yksi suikaleista toisen suikaleen ympärille ja taita se tiukasti suikaleen ympäri kolme kertaa, kuvan mukaisesti. Taita toiset suikaleet samalla tavalla.

3. Aseta kaikki kolme paperisuikaletta toistensa yli ja ali, niin että suikaleiden keskelle muodostuu kolmio.

5. Kuution kokoaminen: Aseta suljettu nurkka taakse ja taita oikeanpuoleinen kaksinkertainen suikale oikealta vasemmalle. Taita keskimmäinen suikale alas (itseäsi kohti) ja taita vasemman käden puoleinen suikale oikealle.

8. Pidä kuutiota kädessä kuvan mukaisesti ja aloita sakaroiden tekeminen. Aseta jokainen etumainen suikale kuution vastakkaisesta sivusta läpi, muodostaen löysän silmukan.
Mene myös tutkimaan